keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Onnistuneet estetreenit!

 Tämä postaus on hieman viivästynyt huonon netin takia, mutta ei anneta sen häiritä! :)

Torstaina olin estetunnilla jossa olin vieläpä yksin, joten kyllä sai opetusta!
Heti alkuun mun piti tehdä itsenäinen verkka. Samantapainen kuin estekisoissa. 10 min aikaa ja kaikki askellajit läpi ja hevonen kuulolle. Alkuverkan jälkeen katottiin kauan meni mun mielestä aikaa ja sanoin 12 min ja aikaa kului 15min... Täytyy siis jatkossa olla nopeampi!

Hyppelyt aloitettiin ristikolla suuntaa vaihtaen eli kahdeksikkoa. Aluksi ei meinannut paikka osua oikein ja tultiin lähelle tai kauas. Minkkis ei tosiaan ole automaatti. Ekoilla kerroilla myöskään laukka ei vaihtunut. Ohjeeksi tuli heti alussa mulle että tiedottaa hevosta selkeämmin ja aikaisemmin kumpaan suuntaan mennään. Sitten alkoi sujua ja laukat vaihtua.
Laukkaamisen jälkeen Minkkis yrittää aina ennakoida että nyt mennään vaikka vaan millin liikutan ohjaa. Millään ei meinaa pysähtyä ja tähänkin saatiin hyvät ohjeet. Ravi-käynti-seis ja rangaistusperuutus. Ei väliä vaikka peruuttaisi vinossa tai mitenpäin vain kunhan peruuttaa ja sitä voi tehdä vaikka kentän ympäri.

Sitten alettiin nosta korkeammaksi esteitä ja tultiin kahta estettä. Harmaa pysty ja oranssi pysty ja hankalaksi tässä osoittautui tiukka kurvi. Ei onnistunut ekalla eikä tokallakaan kerralla. Tie oli liian mutkitteleva kun en kerennyt kääntää. Mutta tarpeeksi kun tätäkin reenasi niin alkoi sujua.
Estekorkeutta vielä nostettiin ja sen jälkeen aloin esteen jälkeen horjahtaa eteen... Hanna-Kaisa sanoi että ajatella jalkoja enemmän eteen, koska kos ne on edessä ei ole mahdollista kaatua siitä eteen.
Tällä hetkellä jos menisin kisoihin olisi korkeus 60-65 cm jolloin tasapaino vielä pysyy. En siis tosiaankaan ole hypännyt paljoa mutta tästä mennään eteenpäin.

Vielä tultiin viiden esteen rataa. Laukka täytyi saada aktiivisemmaksi kun meinasi Minkkiksellä olla tuo etujalkojen nostaminen vaivalloista... Melkein joka puomi tuli alas! Kisoissa ei olis kovin hyvä...

Lopuksi käytiin vielä läpi miten mielestäni meni, missä parannettavaa ja mikä meni hyvin. Opettajan mukaan meni hyvin, mutta omasta mielestä tuli huonoja teitä ja omia vikoja oli. Horjahtelin eteen ja paikat oli mitä sattuu. Vastaus tähän oli että mun asenteen täytyy muuttua. Keskityn liikaa negatiivisiin asioihin ja turhiin pikkuseikkoihin kuten onko ranteet suorassa ym. Enemmän positiivista ajattelua! Mutta kyllä mulle jäi hyvä fiilis tunnista vaikka yhessä vaiheessa meinas mennä hermo kun ei onnistunut...
Tunnista jäi kuitenkn hyvä fiilis kun kotona katsoin videoita ja siinä kuulin kuinka kehuja  sateli ja se on tärkeää, että tietää onnistuneensa jossakin ;)

                                 
                                  Anteeksi kuvien laadut! Hyppykuvat videolta napattu!

Tässä kuunneltiin ohjeita




Tässä tultiin vähän lähelle... 

Tosi suttunen kuva.. :/
Ja taas lähelle...
 

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Uusin ostos ja loukkaantunut hevonen

Nyt oon kirjottanut jo yli 30 postausta ja pari odottelee vielä julkaisua. Lukijoitakin on kertynyt kiitettävästi! Kiitos siitä!

Hyvin monessa blogissa on että aikaa ei tahdo enää riittää blogille ja sitähän se on kun on koulukin hoidettavana. Mullakin on nyt koeviikko meneillään mutta onneksi ei oo montaa koetta ja kaksi niistä oj suoritettu!
Torstaina olin estetunnilla ja tarkotuksena oli laittaa postausta sieltä, mutta nettiyhteys on todella huono enkä saa ladattua videota youtubeen.. Mutta tämmöisen pienen postauksen nyt kirjoitan :)

Tänään mulla oli tallipäivä kuten aina sunnuntaisin. Otin Elinan kyytiin matkalla mulle talliseuraksi ja kuvailemaan. Ihan normaalisti haettiin hepo laitsalta ja laiettiin varusteet päälle. Kentällä kävelin vähän aikaa kumpaankin suuntaan. Alotin ravaamaan ja jo ekalla askeleella tunsin että nyt ei ravaa oikein. Koitin uudestaan ja sehän selvästi ontui jotain jalkaa! Nousin selästä ja Elinan kanssa otettiin suojat pois ja kokeiltiin etujalat. Niissä ei ollut mitään turvotusta tai polvi lämmin. Pyysin Elinaa ravuuttamaan Minkkistä jotta näin itse miltä näyttää. Näytti että vasenta etusta ontui. Vietiin hepo talliin että kylmätään jalka enkä ratsasta enää. Sitten eräs tallilainen sanoi että se saattaa olla jäykkä alussa... Nooh, laitettiin hepo liinan päähän ja katottiin vetryykö. Kohta tämä tallilainen tulee ja kokeilee vielä jalat. Noh, vasen takanen oli ihan turvoksissa. Miten mä en ajatellu ku laitoin takasiin suojia! Käveltin vielä ja sitten kylmättiin jalka.
Minkkis on nyt saikulla pariviikkoa joten saa nähä milloin pääsen takaisin tämän ihanuuden selkään ♥

Mutta siihen ostokseen! Tilattiin Lauran kanssa Minkkikselle ja Rampalle päitset Hööksistä! Ostin ihanat pörröiset pinkit päitset joissa on pieniä sydämmiä. Aivan ihanat sanon minä.


Tämä vielä sillon kun olin menossa ratsastamaan..
Tässä näkyy nuo päitset

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Vauhtihirmu liikenteessä!





... Nimittäin tämän päivän vauhtihirmu oli Minkkis!

Tallille saavuttuamme siellä jylläsi kaivinkone. Tarhan pohjat uusittiin.
Kentällä oli sitä pohjakangasta ja mietin että miten ihmeessä mä tuolla ratsastan. Ajattelin että eihän Minkkis sitä konetta pelkää kun sitä jo katelleet päivän. Haettiin Minkkis ja se muka rupes hirnumaan ja pari kertaa pyörähti ympäri.. Siinä vaiheessa tuli vähän semmonen olo että mitähän tästä taas tulee.

Karsinassakin hirnu ja kaapi maata. Satulavyötä kiristäessä pullisteli ihan kunnolla! Ei oo sitä ennen tenhyt.. Nooh, ooteltiin että se kaivinkone hakee kentältä sen kankaan ja äkkiä siinä välissä kentälle kun se kone ei ollut liikkeellä. Talutin vähän aikaa Minkkistä kentällä ja selkään nousukin oli hankalaa. Ei suostunu pysymään sen penkin eessä että oisin nousuut kyytiin. Piti sitten viedä penkki hevosen luo. Selässä tuntu että tästä ei tuu mitään! Kauheeta vauhtia Minkkis käveli ja katto joka heinänkortta ja nurkkaa että "Apuaa!". Kentän päädyssä puskassa oli sitä pohjakangasta iso kasa ja sitä piti tuijottaa että ei vaan hyppää sieltä. Kesti aikaa että se alko rauhottumaan. Suunta vaihdettiin ja sama kohta mistä oltiin kulettu monta kertaa toiseen suuntaan oli tähän kierrokseen pelottavampi! Eihän sitä tiiä vaikka sieltä joku putkahtaa ja hyökkää! Tai näin ainakin Minkkis ajatteli.. Alotin ravaamisen ja pää ylhäällä meni kaivinkonetta silmälläpitäen. Pyörin vähän aikaa päätyympyrällä ja pyysin matalampaa muotoa. Heti kun menin päätyyn joka oli lähempänä konetta Minkkiksen pää nousi ylös ja vauhti alkoi kiihtyä. Kun taas latopääty oli turvallinen jossa suostuttiin jopa hiljentämään.

Laukka nousi hyvin mutta ekan pätkän ajan oli vähän kovasuinen. Muuten laukka pyöri ihan hyvin. Toiseen eli vasempaan kierrokseen latopääty oli jälleen pelottava. Minkkis oikoi kulmat vaikka kuinka koitin estää ja sen jälkeen tuli eka spurtti! Laukkaspurtin vetäsi ja minä koitan pidättää mutta mitään ei tapahdu... Kuitenkin sain sen raviin ja siitä tuskalla käyntiin. Tämän jälkeen alkoi Minkkiksellä ennakointi. Kun pikkasen ohja kiristyi lähettiin ravia. Kesti kauan ennenkun laski käyntiin. Kerran nosti itsekseen laukan vaikka en sitä pyytänyt ja jarrutin kokoajan.Sitten vielä ravasin molempiin suuntiin ja se meni hyvin. Rauhassa ravasi ja ohjiakin pystyi löysäämään.Sitten talliin, vermeet pois ja laitumelle.

Siellä se kaivinkone jyllää!


"Ääää kaivinkonee!"

Nyt ei pelota









PS. Anteeksi nuo kädet videolla mutta ei siinä ekana tule mieleen kuinka oikeaoppisesti pitää käsiä




maanantai 8. syyskuuta 2014

Ulkoasu/Banneri?

                                                                 HOXHOX!

Päätin nyt hermoni menettäneenä tämän blogin kanssa että etsin itselle taitavan ulkoasuntekijän! Ja tottakai maksan! Ilmoittautukaa taitavat ulkoasuntekijät tänne tai sähköpostiini jensba1@hotmail.com!
Koodailut ym ovat sallittuja :D Myös halukkaista bannerintekijöitä voi ilmoittautua mutta siitä en taida maksaa kun ei ole niin kovaa tarvista ;) Tarkemmat asiat sovitaan vaikka säpössä :)
-Kiitos




sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Rentoa menoa Minkkiksellä

Tänään oli niin lämmin ja kesäinen päivä. Menin puolen päivän aikoihin tallille ja lämminstä oli +20 -astetta! Tuli aika nopeesti kuuma siinä touhuillessa... Kuvaajaksi sain pikkusiskoni sillä ehdolla, että hän sai käydä pari kiekkaa Minkkiksellä käyntiä.Torstain estetunnille en saanut kuvaajaa koska auto hajosi aijemmin sinä päivänä ja jouduin menemään skootterilla joten äiti ei tullut kuvaamaan...

Mitään erikoista en  tänään tehnyt vaan pyysin heti ohjien tuntumalle ottamisen jälkeen matalampaa muotoa ja rentoutumista. Ravi tuntui alusta alkaen jo ihan hyvältä ja rauhalliselta. Laukkaamisessa on tapahtunut suuria muutoksia verrattuna niihin ekoihin kertoihin Minkkiksellä! Se ei ole enää niin kovasuinen eikä enää "vedä"  mua siinä laukassa. Nyt sen laukka on helposti istuttava enkä pompi siellä enää kummemmin, laukka on rauhallista ja hallittua. Tästä tää yhteistyö vaan paranee! Ja jos nyt hyvin menee ja rahoittaja jatkaa tämän rahoittamista niin pääsen useamminkin estetunnille ja miksei muillekkin tunneille! Jospa sitä nyt pääsis kehittymään ja hulluimmissa haaveissani olis kisakentät ehkä ensikeväänä ja kesänä..! ( jos on hevosta)

Huomaatteko te mitään eroa/kehitystä jos verrataan aijempiin postauksiin Minkkiksestä? Olisi kiva kuulla :)


Poskiremmin säätöä..













keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Videokoostetta sunnuntailta

Anteeksi tämä postaus on vähän myöhässä!

Sunnuntain valmennus peruuntui Soilen sairastuttua, mutta sunnuntai on mun vuokrauspäivä joten kävin ratsastamassa Minkkiksen. Sain Elinan kuvaamaan ja seuraksi tallille niin videotakin sai tehtyä!

Ilma oli mitä parhain. Aurinko paistoi, oli suhteellisen lämmin 14- astetta, vettä ei tullut kuin saavista kaatamalla, mitä siis on tullut lähi päivät.. Laitettiin kentälle ensin käynti puomit, sitten ravi ja vielä laukkapuomit. Yksi puomi oli korotettu toisesta päästä. Aluksi Minkkis kolauttelu joka jalkaa joka puomiin, mutta ravissa alkoi jo nostelemaan niitä koipiaan. Ravissa sai työstää että se rentoutuisi ja laskisi päätään alemmas. Laukassa meni oma aikansa että se alkoi rullaamaann ja menin aluksi kevyessä istunnassa ( tai siis yritin). Mutta antaa videon puhua puolestaan. Ja kyllä, jalkani seilaa ja veivaa ihan hirveesti laukassa koska en ole oppinut siinä vielä istumaan, varsinkaan polvipaikkaisilla housuilla niin että takapuoli pääsee liusumaan. Koitan korjata näitä ongelmia kokoajan!

Ostin myös uuden turvaliivin! En ole koskaan omistanut enkä käyttänyt turvaliiviä ja olenhan heppaillut jo aika kauan.. :D Ihme että olen säästynyt suuremmilta vahingoilta. Mutta nyt täytyy opetella käyttämään sitä kun alan käydä enemmän estetunnilla.